Skip to main content

Mitä jos perustaisit yrityksen vain kesäajaksi? Nuorille ja opiskelijoille on tarjolla erilaisia valmiita konsepteja, kuten 4H-yritys, Nuori yrittäjyys ry:n Vuosi yrittäjänä-ohjelma ja muita kesäyrittäjyysohjelmia, joihin sisältyy ohjausta ja apua. Mutta entä aikuisille, jotka haluavat yrityksen vain yhdeksi sesongiksi? Itse asiassa aika harva edes mieltää, että yrityksen voi perustaa myös lyhyeksi ajaksi. Yrittäjyyden ajatellaan olevan pitkäkestoista ja sitovaa, mutta tämähän ei pidä paikkaansa. Yrityksen voi vallan hyvin perustaa vain kesäksi ja ottaa lyhyestä sesongista ilon irti ?

Mitä yksinkertaisempi liikeidea, sen helpompaa on yritystoiminnan aloittaminen: tietokone, känny ja fillari, sekä tomera, työteliäs asenne – näillä pääsee jo pitkälle! (kuva: Pixabay)

Ensin hieman sesongeista: Sesongit ovat toimialasta riippuen kaupallisesti tärkeitä myyntipiikkejä. Jokaisella toimialalla on omat vilkkaat myyntikuukautensa ja vastaavasti hiljaiset hetkensä. Esimerkiksi joulun aika on kaupallisesti erittäin tärkeä sesonki, jota tonttujen ja kauppiaiden lisäksi haluaisivat hyödyntää monet yrittäjähenkiset tyypit: jouluna nimittäin liikkuu rahaa! Nordean kyselyn mukaan suomalaiset käyttävät jo pelkästään joululahjoihin keskimäärin 500 euroa (2017), mikä on melkoinen summa ja vain pieni osa joulusesongin kulutuksesta. Joulu on sesonkina ajallisesti suhteelllisen lyhyt, mutta rajallisessa ajassa on hyviäkin puolia. Pop up-yritystoimintaan ei tarvitse sitoutua koko vuodeksi eikä vuoden hiljaisiksi ajoiksi, vaan yrityksen voi laittaa pystyyn nimenomaan kiivaaseen sesonkiin ja lakkauttaa pop up-uyrityksen heti joulun jälkeen.

Ulkomailla törmää Suomea useammin joulunajan pop up-myyymälöihin. Tämä kuva on taannoiselta Brysselin matkalta: pienessä joulun ajan myymälässä myytiin pelkästään kuusenkoristeita. Hankintoihin sitoutuu rahaa, mutta vilinästä päätellen puodin pitäminen saattoi hyvinkin olla taloudellisesti kannattavaa.

Joulun ajan sesonkiyritys voi liittyä lähes mihin toimialaan tahansa:

-joulusiivous
-leivonnaiset ja ruoka (lahjaksi yksityisille tai yrityslahjat, pikkujoulut, leipomiskurssit, gluteenittomat ja muut erityisruokavaliot, perheiden ja kiireisten ruoanlaittoapu jne…)
-lahjat (lahjapalvelu, lahjojen valmistus, kierrätys, paketointi…)
-koristeet ja somistuspalvelut
-työpajat, kurssit, kerhot
-ja mitä ikinä keksitkään!

Jouluteemaan liittyvän sesonkiyrityksen kannattaa tuotteistaa palvelunsa helposti myytäväksi:

-palvelulle nimi
-kesto
-hinta
-sisältö
-jouluinen ulkoasu

Yrittäjyys on ongelmien ratkaisua. Kesä on ihanaa aikaa, mutta tuo mukanaan myös käytännön ongelmia, joista ihmiset ovat valmiita maksamaan. Olisiko juuri sinun mahdollista ratkoa nämä ongelmat omalla palvelullasi ja voisitko samalla työllistyä kesäsesongin ajan yrittäjänä? (kuva: Pixabay)

Joulu on kuitenkin nyt vielä kaukana edessäpäin kun ollaan vasta kesän kynnyksellä, joten ajankohtaisempaa on pohtia millaista voisi olla kesäajan sesonkiyrittäjyys. Mitä tyypillisiä piirteitä liittyy kesään? Lämpö, rentous, loma, kotimaanmatkailu, lukuisat tapahtumat jne. Ja kääntöpuolena lasten- ja lemmikkien hoito-ongelmat, mökkipaikkakunnan heikot palvelut, tyhjät kodit, kahden pihan hoitaminen jne. Voisiko näistä kehittää liikeideoita kesäajalle?

Sanonta ”Keep it simple” on aivan mainio. Mitä simppelimpi idea, sen helpompaa on a) liikeidean käytännön toteutus b) palvelun/tuotteen myyminen. Mikäli myyt dogi-sitter-palvelua, asiakkaan on erittäin helppoa ymmärtää se ja sinulta palvelun toteutus ei vaadi investointeja tai kovinkaan kummoista suunnittelua yrityksen perustamiseksi. Kesäajan lasten- tai lemmikinvahtimispalvelut ovat yksi idea, jolle paikkakunnasta riippuen voisi paljonkin kysyntää. Erilaiset kotiintuodut palvelut ovat nykypäivää, samoin 24/7-palvelut. Jo pelkästään omenapuiden leikkaus-palvelu voi hyvin työllistää yhden henkilön, samoin terassin ja terassikalusteiden puhdistus- ja käsittelypalvelu. Toki osaamista täytyy olla oli idea mikä tahansa, enkä itsekään antaisi lasta tai lemmikkiä kenen tahansa hoteisiin.

Mitä herkkuja haluatkaan tarjota kesäyrittäjänä, sinua koskee koskee samat luvat ja velvoitteet kuin muitakin yrittäjiä. Katso luvista lisää Suomi.fi:sta. (kuva: Pixabay)

Mitä kesäajan tai sesonkiajan yritys sitten edellyttää? Mikäli et halua perustaa omaa yritystä, voit toimia laskutuspalvelun kautta (esim. Eezy tai Ukko). Voit myös rekisteröidä oman toiminimen eli toimia yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Mikäli toimit omalla nimelläsi eli yritykselle ei tule erillistä nimeä, ei tarvitse rekisteröityä Kaupparekisteriin eikä yrityksen perustaminen maksa tällöin mitään. Jos myyntiä eli liikevaihtoa on yritystoiminnan aikana (maks. vuosi) maks. 10 000 euroa, ei tarvitse rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi. Tällöin myyntihintoihin ei tarvitse lisätä arvonlisäveroa, jolloin hinnat voi pitää edullisempina. Tosin yritystoiminaan kuuluvista ostoistakaan ei saa tällöin arvonlisäverohyvitystä. Mikäli yritystoiminta kestää alle 4 kk, ei tarvitse ottaa muutoin pakollista ja suhteellisen kallista yrittäjän eläkevakuutusta.

Kirjanpito täytyy kaikkien yrittäjien hoitaa yritystoiminnan kestosta ja muodosta riippumatta eli myynnit ja ostot on kirjattava muistiin. Kaikista tilitapahtumista on oltava tosite eli kuitti. Myös tilinpäätös on tehtävä, samoin veroilmoitus. Helpointa on antaa nämä velvoitteet kirjanpitäjän tehtäväksi. Toki tämä maksaa, mutta kaikessa liiketoiminnassa on myös kuluja. Ja toki voitosta on maksettava verot – verottomia tulojahan ei Suomessa olekaan, lapsilisää lukuunottamatta.

Hankalimmat asiat kaikessa yrittäjyydessä ovat hinnoittelu ja asiakkaiden löytäminen. Kun yritys toimii vain hetken, on asiakkaita saatava saman tien eikä puolen vuoden kuluttua. Liikeidean kannattaa olla sellainen, että voit liikkua asiakkaiden luo eli liiketilan vuokraaminen vuokratakuineen ja sähkösopimuksineen voi olla turhan raskas toimintamalli pariksi kuukaudeksi. Voitko liikkua pop up-tyylisesti tapahtumissa? Entä onko sinuun mahdollista tuoda palvelusi suoraan asiakkaiden kotiin tai yritysasiakkaiden toimitiloihin? Onko sinun mahdollista luoda näkyviä Facebook-kamppiksia? Tai jakaa iltalenkeillä mainoksia kohdealueen postilaatikoihin?

Sesonkiajan yritystoimintaa tulisi tuoda enemmän esille yhtenä vaihtoehtona yrittäjyyden kokeilemiselle ja itsensä työllistämiselle. Vastaavanlaista lyhytaikaista yrittäjyyttä ovat myös esimerkiksi yhtä ainoaa projektia varten perustetut yritykset. Tällaisilla lyhytaikaisilla yrityksillä voi mainiosti kokeilla yritystoimintaa ennen ”varsinaisen” yrittäjyyden aloittamista. Pop up ennen liiketilan vuokraamista toimii samalla markkinatunnusteluna. Kalliita ja sitovia investointeja kannattaa harkita vasta kun on ilmennyt riittävää kysyntää. Ja mikäpä onkaan parempi tapa selvittää kysyntä, kuin tarjoamalla sitä kokeiluluonteisesti suoraan asiakkaille ?

Kommentoi