Hävikkiä, hävikkiä

Hävikkiä, hävikkiä

Hyvältä emännältä ei jää jauhoja pöydälle, eikä hyvältä yrittäjältä jää materiaalia hukkaan. Yrittäjän vakiolausahduksiahan on: Aina tulee pientä hävikkiä. Mistä hävikkiä sitten syntyy? Sehän on sama kuin heittäisi rahaa roskiin. Hävikki on rahanarvoisten resurssien menettämistä. Resursseja voivat olla esimerkiksi aika ja materiaalit tai raaka-aineet. Yritystoiminnassa hävikki on sitä, että osa resursseista valuu hukkaan muun tuottavan toiminnan ohessa.

Mikäli mielii saada lisää liksaa, siihen on kaksi vaihtoehtoa: tulojen lisääminen tai kulujen karsiminen. Yleensä jälkimmäinen on helpompaa. Hävikin minimointi on yksi järkevimmistä keinoista säästää kustannuksissa. (kuva: Pixabay)

Hävikkiä syntyy kun myytäväksi tarkoitettuja tuotteita rikkoutuu. Näin voi tapahtua kuljetuksessa, varastoinnissa tai liiketilassa. Kerran eräs ravintoloitsija sadatteli miten valtavasti voikin rikkoutua oluttuoppeja. Niistä syntyy merkittävä kuluerä ja ne on huomioitava hinnoittelussa. Lisäksi sirpaleiden siivoamiseen kuluu kallista työaikaa. Ravintoloitsija harkitsikin ymmärrettävästi muovituoppeihin siirtymistä.

Hävikkiä syntyy myös tuotteiden pilaantumisesta myyntikelvottomaksi. Pilaantuminen koskee tuotteita, joilla on viimeinen käyttöpäivä tai jotka muutoin vanhentuvat. Tuotteet saattavat olla tuoretuotteita, jotka säilyvät rajallisen ajan. Näin esimerkiksi elintarvikkeiden osalta ja myös muiden tuoreena myytävien tuotteiden. Kukkakauppias ei voi myydä samoja leikkokukkia viikkotolkulla. Eikä pilaantuminen koske suinkaan vain tuoretuotteita; kaikki tuotteet, joilla on viimeinen käyttöpäivä, vanhenevat joskus. Toivottavasti eivät yrittäjän varastossa, vaan mieluummin asiakkaan kotona.

Pilaantumista voi tapahtua muutoinkin kuin tuotteen vanhenemisen vuoksi. Teollisuudessa ja käsitöissä susikappaleet ovat harmillista harjoittelusta tai huolimattomuudesta johtuvaa hävikkiä. Vaatekauppiaat puolestaan harmittelevat kun asiakkaat tuhrivat sovittamansa vaatteet meikkiin. Vanhenemista on myös se, ettei vaatekauppias voi enää myydä vuosia vanhaa varastoaan, sillä muotikin vanhenee. Yrittäjän olisi osattava luopua ajoissa vanhentuvista tuotteistaan ensi alessa ja mahdollisesti vielä poistomyynnissä niin kauan kuin niistä on mahdollista saada rahaa. Ja lopulta niistä kannattaa luopua kokonaan. Taseesta vanhat varastotuotteet, jotka eivät tule menemään kaupaksi, on siivottava pois, sillä niillä ei ole arvoa. Mutta kukapa olisi niin viisas, että tietäisi etukäteen meneekö tuote kaupaksi vai ei? Yrittäjän olisi hyvä asettaa itselleen jonkinlainen aikaraja. Esimerkiksi mikäli tuote ei ole liikahtanut kolmeen vuoteen, siitä luovutaan.

Oikein ajoitetut ja mitoitetut ostot ovat paitsi kassanhallinnan keino, ne myös pienentävät hävikkiä. Ostaminen on taitolaji, joka kehittyy vain ostamalla. (kuva: Pixabay)

Ikävintä hävikkiä on varastaminen. Varkaat voivat iskeä minkä tahansa toimialan yritykseen. Näpistelijät piinaavat kauppiaita ja tämäkin hävikin muoto on huomioitava hinnoissa. Eli rehelliset asiakkaat joutuvat maksamaan epärehellisten näpistelijöiden aiheuttamat lisäkustannukset.

Erityisesti verkkokauppiaita (mutta myös kivijalkakauppiaita) piinaavat asiakkaat, jotka ostavat ja palauttavat tuotteita. Eihän tuotteiden palauttamisessa sinänsä mitään väärää ole. Asiakkaalla on siihen täysi lain suoma oikeus ja on ymmärrettävää, että tuotetta näkemättä voi olla vaikeaa arvioida esimerkiksi vaatteen sopivuutta. Mutta kun palautetun tuotteen tulisi olla myyntikuntoinen! Kauppiailta kuulee uskomattomia tarinoita, missä kunnossa tuotteita on palautettu muka käyttämättöminä. Mikäli tuotetta ei voi myydä uudelleen, aiheutuu hävikkiä. Jälleen kerran rehelliset asiakkaat maksavat hävikin. Toimitukseen liittyvää hävikkiä on väärin pakattu tuote. Liian suureen pakkaukseen paketoiminen on kallista ja liian huonosti suojattu tuote rikkoontuu kuljetuksen aikana.

Yleinen hävikin aiheuttaja on raaka-aineen ylijäämä. Raaka-aineita jää väkisinkin yli alalla kuin alalla. Tässä muutama esimerkki: rakennusalan yrittäjän ei ole mahdollista rakentaa ilman yli jääviä puutavaran pätkiä, ylijäänyttä maalia tai mitä tahansa rakennusmateriaalia. Ravintolalla jää yli ruoka-aineita ja parturi-kampaajalta voi jäädä yli sekoitettuja värejä.

Laajasti ajateltuna kaikenlainen hukka on hävikkiä: lämmön- ja veden tuhlaaminen, turha tulostaminen, edestakaisin autolla ajaminen (oma paheeni) tai mitä tahansa ylimääräisiä kustannuksia yritystoiminnassa aiheutuukaan. Syynä voivat olla huolimattomuus, ajattelemattomuus, laiskuus tai kiire, tietämättömyys ymmärtämättömyys tai suunnittelemattomuus. Yrittäjän kannattaa panostaa erityisesti työntekijöiden ohjaamiseen hävikkiasioissa. Pienistä asioista voi syntyä vuositasolla valtavia kustannussäästöjä.

Munkit ovat parhaita tuoreita, mutta asiakkaat ovat valmiita tinkimään makuelämyksestä sopivalla hinnalla. "Yön yli levänneet" leivonnaiset myydään seuraavana aamuna edullisemmin hävikin pienentämiseksi. Kangaskauppojen hukkapalojen penkomislaarit toimivat samalla idealla - hävikin pienentämistä nekin. Mikä voisi olla sinun oman yritystoimintasi vastaava kikkakolmonen? (kuva: Pixabay)

Entä jos yritys toimii palvelualalla, eikä liiketoiminnassa käytetä materiaaleja, raaka-aineita tai valmiita tuotteita? Suurin hävikki aiheutuu ajan menettämisestä. Asiantuntijayrityksen kallein resurssi on aika. Näin voi toki olla myös yrityksessä, joka myy tuotteita tai käsittelee raaka-aineita. Aikaresurssia kuluu hukkaan monestakin syystä. Yksi suurimmista on prosessien tehottomuus. Oli toimiala tai liikeidea mikä tahansa, on palvelun myynti aina prosessi, joka alkaa ensikontaktista asiakkaan kanssa. Miten prosessi viedään läpi laskutukseen ja jälkimarkkinointiin saakka? Vaikka palvelu olisi räätälöity ja uniikki, kannattaa prosessin olla monistettava ja tehokas.

Mainitsin äsken sanan monistettava. Olisi ideaali tilanne, että niin tuote, kuin palvelu olisi ainakin jossakin vaiheessa yritystoimintaa monistettavissa, koska muutoin aikaa kuluu aina suunnitteluun. Myytävän tuotteen/palvelun suunnitteluhan ei ole tuottavaa toimintaa (ellei yrityksesi liikeidea ole suunnittelu). Yksityiskohtien hiomisessa kannattaa myös pitää järki päässä, sillä loputon viimeistely saattaa tehdä kaupasta kannattamattoman. Perfektionistienkin tulisi jossakin vaiheessa päättää, että nyt on valmista. Jo aiemminkin blogissa mainittu, jostakin artikkelista bongattu mainio ohje ”älä anna satasella tonnin panostusta” pätee myös hävikkiasiaan mainiosti.

Teollisuudesta voisi siirtää palvelusektorille lukuisia hukan vähentämisen käytänteitä. Yksi tunnetuimmista ja trendikkäimmistä toiminnan tehostamisen metodeista on lean. (kuva: Pixabay)

Eri toimialoille on olemassa laatukäsikirjoja, jotka auttavat tehostamaan liiketoimintaa. Mikäli ne sisältävät myös hävikin seurannan, on niissä myös ideaalihävikkiprosentit, joihin yrittäjän tulee pyrkiä. Esimerkiksi muistan aikoinani lukeneeni kukkakauppiaiden laatukäsikirjasta hävikkitavoitteen 4%.

Yrittäjän kannattaa esimerkiksi pohtia, mihin rutiiniasioihin kuluu toistuvasti aikaa. Teetkö jotakin toimintoa päivittäin? Voisiko sitä yksinkertaistaa, nopeuttaa tai jopa automatisoida? Esimerkiksi perusvaraosien hakeminen tukusta monta kertaa viikossa on tyypillinen aikasyöppö. Eräs käytännönläheinen yrittäjä harmitteli, että häneltä kuluu aina tuhottomasti aikaa sähköpostien muotoiluun, kun hän vastaa tarjouspyyntöihin. Niinkin yksinkertainen asia, kuin valmiit sähköpostipohjat eli mallivastaukset (tässä tapauksessa kolme erilaista mallia riitti) helpottivat asiaa.

Mikäli yrittäjä ei itse arjen hulinassa huomaa kohteita, joihin tulisi kiinnittää huomiota, voi pyytää jonkun ulkopuolisen tarkkailemaan tilannetta. Vieraat silmät saattavat nähdä montakin epäkohtaa yritystoiminnassa. Aikaa ja rahaa saatetaan käyttää vääriin asioihin. Toiminta saattaa olla tehotonta johtuen vääränlaisista rutiineista. Ja toisinaan osa asioista kannattaisi ulkoistaa.

En väitä olevani hävikkiasioissa yhtään muita yrittäjiä parempi. Omassakin yritystoiminnassakin on varmasti monta asiaa, jotka tulisi korjata erityisesti ajankäyttöön liittyen. Hävikkiasian halusin nostaa blogissa esille herätelläkseni lukijoita tarkastelemaan minkä verran rahaa menee hukkaan joko materiaaleina tai aikana. Hävikiltä ei voi täysin välttyä, mutta mitä pienempi prosentti se on liikevaihdosta, sen parempi. Hävikki vie aikaa, materiaaleja ja rahaa, mutta sen pienentäminen säästää usein myös ympäristöä. Monta kärpästä yhdellä iskulla.

Ei kommentteja toistaiseksi.

Jätä kommentti