Riistokapitalisti ja rosvo

 

Ajankohtainen vaalitulos on kirvoittanut yrittäjät ja muut kansalaiset luokittelemaan toisiaan kovaäänisesti. Se ei ole salaisuus, että harva pienyrittäjä kannattaa vasemmistopuolueita ja SDP:n vaalivoitto on ollut monelle pienyrittäjälle karvas pala. Yrittäjien Facebook-ryhmät ja muut verkostot käyvät kuumina. Minne voisi muuttaa omat ja yrityksen kirjat, jotta välttyy vasemmistopuolueiden pohjattomalta halulta verottaa yrittäjiltä viimeisetkin roposet?

Suomi24- ja Vauva.fi-keskustelupalstat pursuavat kärjistettyjä mielipiteitä. Ei tarvitse nähdä vaivaa löytääkseen yrittäjyyden vastustusta: yrittäjät riistävät ja ryöstävät ja työntekijät kärsivät. (lähde: kuvakaappaus Googlen hakutuloksista)

 

Vastakkainasettelulta ei voi välttyä. Kärjistän tässä kirjoituksessani tarkoituksella asioita, joten kukaan älköön pahoittako mieltään. Moni tuntuu vihaavan yrittäjiä. Näiden näkemysten mukaan yrittäjät ovat riistäjiä, jotka maksavat työntekijöilleen liian vähän palkkaa ja polkevat muutoinkin työntekijöiden oikeuksia. Ja koska yrittäjät maksavat aivan liian vähän työntekijöilleen (ja lisäksi lomia on liian vähän ja työpäivät ovat liian pitkiä), yrittäjät voivat ahneesti laittaa kertyneet voitot omaan taskuunsa eli he rikastuvat työntekijöiden rahoilla. Saman näkemyksen mukaan yrittäjät eivät halua, että kukaan saa Suomessa minkäänlaisia yhteiskunnan tukia. Nekin rahat kun ovat pois ahneen rosvo-yrittäjän taskuista. Tukien sijaan ihmisten tulisi olla orjapalkalla yrittäjien leivissä, tietenkin jotta yrittäjä rikastuisi vielä lisää.

 

Yrittäjät saavat kuitenkin vastustajiensa mielestä miljoonilla euroilla tukia (esimerkiksi starttirahoja), jotta he voivat aina konkurssin tehtyään nopeasti pystyttää uuden firman sukulaisten nimissä, vaikka todellisuudessa heillä on aina suuri rahapotti piilotettuna ulkomaiselle pankkitilille -eli oikeasti he elävät herroiksi niin yhteiskunnan kuin työntekijöiden rahoilla. Kaikesta tästä huolimatta yrittäjillä on pokkaa valittaa liian pitkistä työpäivistä ja vähäisistä vapaapäivistä.

 

Huono pomo vai huono alainen? Toiset tutkimukset kertovat, että lähtökohtaisesti työntekijät haluavat aina tehdä työnsä niin hyvin kuin mahdollista, mutta huono esimies ei pysty luomaan tälle edellytyksiä. Esimiehen näkökulma taas on toisenlainen: työntekijämassa on heikentynyt; ei siedetä auktoriteetteja ja peruskäytöstavatkin ovat hukassa. Ihmisille maksetaan liian hyvin kotiin, jonka vuoksi rehti työnteko ei enää kiinnosta. (kuva: Shutterstock)

 

Monet pienyrittäjät puolestaan ovat sitä mieltä, että Suomessa on jo suorastaan  liian hyvä yhteiskunnan tukiverkko. Koska ihmisille maksetaan tukirahoja kotiin, se on laiskistuttanut työvoiman niin, ettei hyvää ja ahkeraa työntekijää enää löydy. Eihän kenenkään tarvitse enää vaivautua töihin, koska valtio syytää ihmisille rahaa vastikkeetta. Ammattiliitot ovat tehneet aikoinaan hyvää työtä, mutta lopulta kääntyneet itseään vastaan: yrittäjä ei yksinkertaisesti enää voi palkata työntekijää, koska ehdot ovat mahdottomat: kaikki on säädelty liian tarkasti ja kaikki on liian sitovaa. Vaikka työntekijä olisi laiska, osaamaton ja juoppo, hänestä ei pääse eroon. Työntekijällä on paremmat oltavat kuin itse yrittäjällä, joka sentään kantaa riskin.

 

Yrittäjät ovat omasta mielestään se yhteiskunnan tukipilari, joka pitää pakan kasassa: He repivät selkänahastaan raa’alla työllä sen, mitä yhteiskunta käyttää väärin: verorahat. Yrittäjät tuottavat tuotteet ja palvelut, tarjoavat työpaikat ja johtavat Suomen kasvun tielle.

 

Suomen yrittäjien mukaan uudet työpaikat syntyvät pieniin ja keskisuuriin yrityksiin: vuosina 2001-2016 suuryritysten työpaikat ovat vähentyneet 42 000 työpaikalla, kun taas pk-yrityksissä työpaikkojen määrä on kasvanut peräti 119 000:lla. (lähde: Suomen yrittäjien esittelykalvo v. 2018)

Aihe on herkullinen, koska molemmat tarvitsevat toisiaan. Yritys ei voi kasvaa, eikä välttämättä edes toimia ilman työntekijöitä. Työntekijät puolestaan tarvitsevat työpaikkaa. Kaikki eivät voi työllistyä julkisella tai kolmannella sektorilla. Hyvä työntekijä on työnantajalleen kultaakin kalliimpi. Ja hyvä työpaikka on työntekijälle vähintään yhtä arvokas. Julkissektori tarvitsee yhtä lailla molempia: yrittäjiä ja työntekijöitä, sillä nämä tukevat toisiaan kansantalouden kiertokulussa.

 

Lapsille ja nuorille opetetaan kansantaloutta yhteiskuntaopin tunneilla. Rahan kierto on yksi hahmotettavista asioista. Toimintaympäristössä rahaa kierrättävät kotitaloudet, yritykset, jullkinen sektori ja pankki. Ohivuotoja menee ulkomaille, joskin jotakin tuodaan myös Suomeen. Mitä tapahtuu, jos kaaviosta poistetaan yritykset? (lähde: Peda.net)

 

Kaikilla yrittäjillä ei ole johtamistaitoja. Mitä tuoreempi työnantaja, sitä vähemmän on yleensä tuntemusta työehtosopimuksesta tai henkilöstön johtamisesta. On yrittäjiä, jotka eivät maksa palkkoja tai muita lakisääteisiä maksujaan pykälien mukaisesti. Kaikki eivät tee työsopimusta tai tarjoa työterveyshuoltoa. Tämän vuoksi onkin hyvä, että työntekijät ovat valveutuneita. Kaikki yrittäjät eivät varmastikaan ole parhaita mahdollisia työnantajia.

 

Mutta eivät kaikki työntekijätkään ole palkkansa väärtejä. Työnantajalla on oikeus edellyttää tehokasta ja taloudellisesti kannattavaa työsuoritetta. Töissä tehdään töitä ja työnantaja määrää työn sisällön. Työnantajalla on monessa asiassa valtaa ja työntekijällä tulee olla myös alaistaitoja. Jos homma ei toimi, vika ei ole aina yrittäjässä – se voi hyvinkin olla myös työntekijässä. Usein kuulee kasvun esteeksi sen, ettei löydy sopivaa työntekijää, tai että yrittäjillä on valtaisa kynnys palkata työntekijä. Tämä on synnyttänyt uudenlaisen kevytyrittäjyysmallin, jossa työntekijä joutuu olemaan harmaalla alueella; hän ei ole yrittäjä, eikä työntekijä. Kevytyrittäjänä osa viranomaisista kohtelee häntä yrittäjänä (mm. Te-palvelut) ja osa työntekijänä (Verohallinto).

 

Sekin on totta, että moni pienyrittäjä valittaa paljon: ei rahaa, ei lomaa, ei elämää. Lopetin itse aikoinaan yrittäjyyden opettajana ollessani yrittäjävieraiden kutsumisen oppilaitokseen juuri tästä syystä. En halunnut enää syöttää opiskelijoille sellaisia marttyyritarinoita, jotka antavat yrittäjyydestä kuvan, ettei yrittäjä voisi muka itse vaikuttaa asioihin. Erittäin, siis todellakin ERITTÄIN harvoin yrittäjän tulee vain tyytyä asemaansa pienituloisena raatajana. Usein on tehtävissä paljonkin asioita liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseksi. Tai jos ei ole, niin yritystoiminnan lakkauttaminenkin on vaihtoehto.

 

Vastakohtana perinteisten pienyrittäjien marttyyrimaiselle oman elämänsä surkuttelulle on noussut nuorten start up-yrittäjien hehkutusta: on mahdollisuus rikastua, kansainvälistyä, pelastaa maailma ja mikä parasta: työn tekeminen on mukavaa ja elämä hymyilee! Yrittäjä on nykyään monen nuoren toiveammatti – toisin kuin vielä 15 vuotta sitten. (kuva: Shutterstock)

 

Yrityksiä ja yrittäjiä on kuitenkin moneen junaan. Aivan kuten työntekijöitäkin. En halua itse sortua tällaiseen vastakkainasetteluun, että yrittäjät/työnantajat ovat toisella puolella ja työntekijät toisella, ja etsiä syyllisiä. Kumpaankin joukkoon mahtuu niin monenlaista sakkia, ettei yleistäminen ole mahdollista. Enkä edusta varsinaisesti mitään tiettyä poliittista näkemystä, vaikka tämä juuri nyt keskustalaisuudelta vaikuttaakin. En edusta keskustaa, vaan näin pienyrityskentällä toimivana totean vain faktan, että tarvitaan niin yrittäjiä kuin työntekijöitäkin, eivätkä kummatkaan pärjää ilman toisiaan.

 

Viimeksi viime viikolla kuulin erään työntekijän vertaavan kiihkeästi kunnallisen alan työpaikkaa verrattuna saman alan yksityiseen toimijaan. Työntekijöiden mielessä on toisinaan selkeä asetelma yksityinen sektori vs. julkinen sektori. Yrittäjät eivät näkemykseni mukaan sinällään ”vihaa” julkista sektoria. Kunnat ja kuntayhtymät ylläpitävät monia yrittäjille tärkeitä palveluita, esim. kouluttavat työvoimaa ja kaavoittavat tontteja. Pikemminkin kyse on siitä, että verovaroja ei yrittäjien mielestä kohdenneta oikein. Yrittäjiksi valikoituu yleensä työteliäitä ihmisiä, joille on kunnia-asia työllistää itsensä. Yrittäjyyshän on työttömyyden vastakohta. Tällainen henkilö saattaa olla toisinaan hyvinkin mustavalkoinen suhtautumisessaan esimerkiksi työttömyysturvaan. “Kaikki tuet poikki ja jokainen tervetuloa kokeilemaan yrittäjyyttä”-asenne ei ole aina paras mahdollinen.

 

Yrittäjien vihaajien toivoisin pohtivan näitä kysymyksiä:

  • Miltä kotikunnassasi näyttäisi ellei siellä olisi yhtään yritystä? Mitkä palvelut poistuisivat? Miltä kotikuntasi tulevaisuus näyttäisi?
  • Mitkä käytössäsi olevat tuotteet ovat yksityisten yritysten kehittämiä ja valmistamia? Millaista yhteiskunnan kehittyminen olisi ilman yritysten tuotekehitystyötä? Eläisimmekö kivikaudella?
  • Miltä esim. sairaanhoito tai jokin muu yksittäinen, tärkeä toimiala näyttäisi nykypäivänä ilman yrityksiä ja kaupallista kehittämistä?

Eli toisin sanoen, mitä hyvää yrittäjyys saa aikaan? Kukaan ei voine rehellisesti todeta, ettei yhtään mitään.

 

Ne kunnat selviytyvät, joissa on työpaikkoja. Työpaikat saavat ihmiset muuttamaan. Paikkakunnilla, joilla ihmiset ovat töissä, on varaa kuluttaa. Näin sinne syntyy luontaisesti yritystoimintaa, joka lisää asukkaiden viihtyvyyttä ja tuottaa samalla lisää työpaikkoja: erilaisia palveluita, kauppoja, ravintoloita… Ja koska kunta saa verotuloja, on sillä varaa panostaa julkisiin palveluihin: rakennetaan päiväkoteja, panostetaan koulutukseen, on hyvä kirjasto, uusitaan teitä, tarjotaan harrastusmahdollisuuksia, panostetaan sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kaikki voivat paremmin – myös ne heikommat. Näin ainakin yksinkertaistettuna mallina.

 

Suomalaiset arvostavat monia julkisen sektorin ammattien edustajia: lääkäri, poliisi, opettaja, hoitaja, palomies ja moni muu. Ja moni myös vastustaa tiettyjen toimintojen yksityistämistä. Näkemyksen mukaan ihmisten perusturvallisuutta ei kuulu kaupallistaa.  (kuva: Shutterstock)

 

Suomessa on ollut v. 2017 työllisiä yhteensä 2,146 miljoonaa henkilöä. Näistä julkisella sektorilla työskenteli 674 000 henkilöä ja yksityisellä sektorilla 1, 468 miljoonaa henkilöä. (Lähde Tilastokeskus). Olen törmännyt moniin tutkimustuloksiin, joiden mukaisesti sosiaalinen status periytyy. Näin on usein myös yrittäjyyden kohdalla. Erään tutkimustuloksen mukaan korkeasti koulutetut, jotka arvostavat muita asioita, kuin rahaa, näyttäisivät päätyvän töihin julkisella sektorille. Lisäksi julkisella sektorilla työskentelevän jälkikasvu päätyy helpommin töihin julkiselle sektorille.

 

Käänteisesti ajatellen, päätyykö yksityiselle sektorille tai yrittäjiksi rahaa arvostavat ihmiset? Monella yrittäjälläkin on halu auttaa ja rikastumisen sijaan kyse on halusta tuottaa itselleen elanto. Onhan lukuisia yrityksiä, joissa yrittäjän tienaa palkansaajaa vähemmän.

 

Yritystoiminnan lähtökohtana on taloudellisesti kannattava toiminta. Myöskään julkisen sektorin toimijat eivät pysty toimimaan ilman tuloja (verovaroja). Maito ei tule kaupasta, eikä raha ei tule “seinästä”. Verovaroja ei saada muutoin kuin sillä, että ihmiset tienaavat ja maksavat tienesteistään veroja. Yrittäjyyden vihaajat vaikuttaisivat ajattelevan, että yrittäjät ryöstävät työntekijöiden lisäksi myös asiakkaita. KAIKKIEN palkan maksaa joku toinen. Yrittäjällä se on asiakas, joka on ostanut yrityksen palveluita tai tuotteita. Julkisella sektorillakin on oltava maksaja. Ja yllätys yllätys: suurin verojenmaksajaryhmä on yritykset! (lähde: Veronmaksajat)

 

 

Jaa artikkelia

Share on facebook
Share on linkedin
Share on email
Share on whatsapp

Kommentit

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *