Toiminimen perustaminen

Toiminimen perustaminen

Monen mielessä siintää oma yritys. Miten toiminimi perustetaan ja mitä yrittäjäksi ryhtyminen käytännössä tarkoittaa? Toiminimiyrityksiä on Suomessa noin 210 000 eli valtaisa joukko ihmisiä harjoittaa oman toiminimen kautta liiketoimintaa. Yritystoiminta voi hyvin olla myös sivutoimista eli y-tunnuksen rekisteröiminen ei suinkaan sido kokopäiväisyyteen.

Toiminimi on puhekieltä ja sillä tarkoitetaan toimimista yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Tällöin yritys ei ole yhtiö, vaan yksityishenkilö saa y-tunnuksen laskuttamista varten. Koska toiminimi ei ole erillinen juridinen yhtiö, toiminimiyrittäminen poikkeaa jonkin verran esimerkiksi osakeyhtiöstä. Toiminimen rekisteröiminen on yksinkertaista ja nopeaa. Käytännössä y-tunnuksen saa hetkessä. Toiminimen perustamisohjeet ja lomakkeet löytyvät tämän linkin takaa Patentti- ja rekisterihallituksesta.

Mikäli yrittäjä haluaa toimia omalla henkilökohtaisella "Maija Meikäläinen" nimellään (eli yritykselle ei tule nimeä), riittää pelkkä ilmoittaminen verottajalle. Tällöin y-tunnuksen saaminen on ilmaista. Jos yritykselle halutaan nimi, jonka alla liiketoimintaa harjoitetaan, on yritys rekisteröitävä Patentti- ja rekisterihallituksen rekisteriin. Rekisteröiminen tapahtuu joko sähköisesti tai paperilomakkeella. Sähköinen ilmoitus maksaa 75 euroa ja paperi-ilmoitus 110 euroa. Rekisteröintimaksu on kertaluonteinen maksu ja antaa suojan yrityksen nimelle. Yritykselle ei kannata laatia mainosmateriaaleja, solmia sopimuksia tai ylipäätään mitään yrityksen nimeen sidottua ennen kuin Patentti- ja rekisterihallitukselta on tullut lopullinen hyväksyntä nimiehdotukselle. Tähän voi mennä pari viikkoa, tai mikäli yksikään nimiehdotus ei ollut kelvollinen, pidempikin aika.

Y3 eli toiminimen rekisteröintilomake alkaa nimiasioilla: Yritykselle voi esittää 1-3 nimivaihtoehtoa. Nimiasioista muodostuu usein päänvaivaa ja unettomia öitä tuottava ongelma, sillä kaikki hyvät nimet vaikuttaisivat olevan jo varattu. Kysäise kavereilta tai järjestä tuttaville nimikilpailu? (kuvakaappaus Patentti- ja rekisterihallituksen Y3-lomakkeesta)

Rekisteröintilomakkeessa (oli se sähköinen tai paperinen) kysytään mm. näitä tietoja:
-Yrityksen nimi (1-3 vaihtoehtoa)
-Rekisteröidäänkö yritys Kaupparekisteriin (mikäli yritykselle ei tule nimeä, vaan yrittäjä toimii omalla nimellään, tätä ei tarvita)
-Yrittäjän tiedot, kuten nimi ja yhteystiedot
-Yrityksen kotipaikka (voi olla eri paikkakunta, kuin yrittäjän kotikunta)
-Mahdolliset aputoiminimet
-Tilikausi (12 kuukauden mittainen ajanjakso, jonka päätteeksi tehdään tilinpäätös eli katsotaan päättyneen jakson tulos, joka voi olla voittoa tai tappiota. Tilinpäätöksen perusteella laaditaan veroilmoitus. Toiminimen tilikausi kannattaa olla kalenterivuosi eli 1.1-31.12. Perustamisvaiheessa tilikausi voi olla poikkeuksellisesti lyhyempi tai pidempi kuin 12 kuukautta, sillä perustaminen ei aina osu vuodenvaihteeseen.)
- Yrityksen toimiala omin sanoin kuvailtuna ja virallisen Tol2008-luokituksen mukaan.
-Lisätietojen antaja, joka voi olla yrittäjä itse tai vaikkapa kirjanpitäjä.
-Samalla kertaa voidaan ilmoittaa myös Verohallintoon tarvittavat tiedot, kuten arvonlisäverovelvollisuus, ennakkoperintärekisteriin ja työnantajaksi ilmoittautuminen. Näitä tietoja on mahdollista muuttaa myöhemmin toiminnan laajentuessa.
-Lomakkeella myös arvioidaan ensimmäisen tilikauden eli vuoden liikevaihto. Tällä tarkoitetaan arvioitua myynnin määrää euroina. Myynnillä tarkoitetaan tässä asiakkailta laskutettua summaa koko vuoden aikana ja myös muita saatuja tuloja (esimerkiksi parturikampaajan vuokratuoli-tulot). Kun myynnistä vähennetään liiketoiminnan kulut, saadaan tulos. Näiden euromääräisten summien arvioiminen on todella haastavaa. Apuna kannattaa käyttää kannattavuuslaskelmia.

Hyppy tyhjän päälle? Jotkut vertaavat yrittäjäksi ryhtymistä laskuvarjohyppyyn. Jännittävyydeltään rekisteröintihetki voikin ottaa vatsan pohjasta yhtä paljon, mutta ei yritystoiminnan kannata eikä pidä olla vapaata pudotusta, jossa suunta on vääjäämättä vain alaspäin. Kyllä alkava yrittäjä voi hyvinkin menestyä! Riippuu elämäntilanteesta, miten suuri muutos yrittäjyys on aiempaan verrattuna. (kuva: Pixabay)

Eli yrityksen rekisteröiminen on simppeli ja kertaluonteinen toimenpide. Kun yritystoiminta alkaa, alkavat myös yrittäjän velvoitteet. Näitä ovat:
-Arvonlisäverovelvollisuus, mikäli toimiala on arvonlisäverollista (osa toimialoista ei ole, kannattaa kysäistä verottajalta) ja myyntiä tulee vuodessa vähintään 10 000 euroa.
-Kirjanpito + tilinpäätöksen laatiminen + veroilmoituksen laatiminen + verojen maksaminen yritystoiminnan tuotosta.
-Yrittäjän eläkevakuutuksen eli yel:in ottaminen. Yel-maksu on pakollinen, mikäli yrittäjä saa yritystoiminnastaan tuloja vähintään 7800€. Yrittäjä voi itse ilmoittaa vakuutusyhtiölle työtulonsa, johon vakuutusmaksu perustuu. On huomioitavaa, että myös Kelan päivärahojen määrä perustuu yel-työtuloon, eikä suinkaan yrittäjän todelliseen palkkaan.

Kaikkien edellämainittujen asioiden hoitamisen voi halutessaan ostaa tilitoimistolta. Se toki maksaa, mutta samalla vapauttaa yrittäjän aikaa varsinaisen liiketoiminnan pyörittämiselle. Kaikkea ei kannata tehdä itse.

Yrityksen rekisteröiminen on oikeastaan vain ”tekninen suoritus”. Perustamisvaiheeseen saattaa liikeideasta riippuen liittyä myös lupa-asioita. Perustamisasioissa auttavat tilitoimistot, yritysneuvojat ja yrittäjäkoulutusten kouluttajat. Varsinainen yritystoiminta onkin sitten oma haasteensa. On pohdittava (mielellään jo ennen perustamista) näitä asioita:
-Mitä myyt?
-Kenelle myyt ja miten löydät asiakkaat?
-Millä hinnalla myyt, jotta asiakkaat ostavat, mutta toiminta on silti kannattavaa?
-Miten tuotat tuotteet? (eli tarvitaanko tilat, laitteita, ohjelmistoja, materiaaleja)
-Miten tämä kaikki rahoitetaan?
-Haetaanko starttirahaa?
-Miten toteutetaan kirjanpito?
-Miten seurataan yrityksen rahatilannetta? Kulut syntyvät yleensä ennen tuloja ja myyntikin on lähes poikkeuksetta epätasaista eli jokaisella alalla on omat sesonkinsa ja hiljaiset aikansa.
-Miten yrittäjä pärjää alkuvaiheessa pienillä tuloilla ja jatkossa tuloilla, jotka eivät ole välttämättä kaikkina kuukausina yhtä suuret (vrt. kuukausipalkka)
-Mitä osataan ja pystytään tekemään itse ja mitä on syytä ulkoistaa eli ostaa toisilta yrittäjiltä?

Yrityksen suunnitteluun liittyy paljon muitakin asioita, mutta toiminnan kivijalka syntyy siten, että perusasiat ovat kunnossa: Yritys saa riittävästi maksavia asiakkaita eli myynti on suurempaa kuin kulut.

Yritystoiminnan alkuvaiheeseen liittyy usein kuolemanlaakso, jolla tarkoitetaan toivottavasti väliaikaista ajanjaksoa, jolloin ei ole vielä riittävää määrää asiakkaita. Kuolemanlaakson aikana laskutuksella ei pystytä kattamaan kustannuksia, jolloin toiminta on tappiollista. (kuva: Pixabay)

Yrittäjäkoulutuksissa kysytään usein tällaisia:
-Voiko yrityksen perustaa vaikka on palkkatöissä? Vastaus: Kyllä voi. On kuitenkin syytä huomioida, että työnantajalle kannattaa ilmoittaa asiasta ja työnantaja saattaa pyytää sivutoimilupahakemuksen tai -ilmoituksen. Työnantaja voi kieltää kilpailevan liiketoiminnan. Kilpaileva toiminta voi olla jopa työsuhteen purkamisen peruste. Lisäksi on hyvä huomioida aikaresurssin riittävyys. Mikäli henkilö on kokopäivätyössä, jääkö enää aikaa yritystoiminnalle?
-Voiko yrityksen perustaa, vaikka on maksuhäiriömerkintä? Vastaus: Kyllä voi. Suomessa on elinkeinonvapaus. Maksuhäiriömerkintä voi kuitenkin vaikuttaa yritystoimintaan siten, ettei yritys välttämättä saa rahoitusta, sopimuksia tai toimitilaa yms. Ks. lisää aiemmasta postauksestani ”Yrittäjäksi ilman luottotietoja”.
-Onko toiminimi oikea yritys vai pitäisikö perustaa osakeyhtiö? Vastaus: Toiminimellä toimiva henkilö on yrittäjä siinä missä minkä tahansa muunkin yritysmuodon haltija ja toiminimen toiminta on toki yritystoimintaa. Toiminimi ei kuitenkaan ole yhtiö eli toiminimiyritys on sidoksissa perustajan omaan henkilötunnukseen. Yhtiö ei maksa veroja, vaan toiminimiyrittäjä maksaa toiminimen omaisuudesta ja tuloista verot henkilökohtaisesti. Asiaan liittyy muitakin rajoitteita, jotka kannattaa käydä läpi yritysneuvojan kanssa tai osallistua yrittäjäkoulutukseen, josta saa lisäoppia yritysmuodoista ja niiden eroista. Ks. myös aiempi postaukseni ”Toiminimi vai osakeyhtiö

Mistä apua yrityksen perustamiseen? Yksin ei onneksi tarvitse murehtia, vaan jokaiselta paikkakunnalta löytyy maksutonta yritysneuvontaa ja yrittäjäkoulutukseen voi ilmoittautua vaikka samantien verkkokoulutuksena! (kuva: Pixabay)

Moni pohtii myös, harjoittaisiko pienimuotoista liiketoimintaa kevytyrittäjänä vai olisiko järkevämpää rekisteröidä oma y-tunnus. Itse suosittelen kokeilemaan ensin laskutuspalvelun kautta. Mikäli kysyntää näyttäisi olevan, voi hyvin harkita y-tunnuksen rekisteröimistä. Oma y-tunnus on alusta saakka järkevämpi, mikäli toimintaan liittyy verovähennyskelpoisia kustannuksia. Molemmissa henkilö vastaa itse omasta eläketurvasta. On myös huomioitava, että laskutuspalveluissa kevytyrittäjän tuloista maksetaan palkan sivukulut, joita ei toiminimellä toimiessa tarvitse maksaa. Toiminimiyrittäjä vastaa itse kirjanpidostaan ja pienen satunnaisen toiminnan kirjanpito maksaa vain muutamia kymppejä kuukaudessa. Laskutuspalvelu sen sijaan veloittaa palvelumaksun, johon sisältyy yrityksen hallinnolliset kulut. Eli alkuvaiheen testaamiseen ja hyvin satunnaiseen toimintaan laskutuspalvelu on järkevämpi, mutta kun toiminnalle halutaan jatkuvuutta, ei kannata maksaa laskutuspalveluyritykselle, koska kirjanpidon saa edullisesti. Vaikka ymmärrän toki, ettei kevytyrittäjyydessä ole kyse kustannuksista, vaan pikemminkin helppoudesta ja oma y-tunnus voi tuntua pelottavalta ajatukselta.

Rohkaisenkin toiminimeä pohtivia jatkamaan suunnitteluaan ja kun aika tuntuu oikealta, rekisteröimään oman y-tunnuksen. Hyvällä suunnittelulla voidaan ennaltaehkäistä monia karikoita ja toteuttaa liiketoimintaa tuottavalla tavalla. Liian kauankaan ei kannata pohtia, vaan joskus kannattaa tuoda ideansa esille keskeneräisenä, jotta asiakkaat voivat kertoa mitä haluavat. Nykyään kulttuuri onkin muuttunut enemmän tähän suuntaan: enää ei viilata ja hiota liikeideaa täydelliseksi ennen lanseerusta, vaan hankitaan käyttäjäkokemuksia heti alkuvaiheessa. Älä siis pidä kynttilää liian kauan vakan alla, jottei aika aja ohi ideastasi.

Ei kommentteja toistaiseksi.

Jätä kommentti